Veto poissa, syy tiedossa? Syöpäpotilaan masennus ja henkinen kriisi...

Tämä juttu, syöpään johtanut diagnoosi ja jutut sen kokonaisuus olisi kuulunut sille toiselle blogilleni, tänne se sitten aikoinaan tuli ja täällä se sitten jatkuu, ainakin osittain.
Toisaalta, sopii hyvin "remontti hommiini".... eli tänne.

Kuluvan kuukauden viimeisenä päivänä tulee kuluneeksi 2 kuukautta kun jouduin leikkaukseen. Tiesin noin reilut kuukausi ennen sitä että niin tulee tapahtumaan, pari kuukautta ennen sitä sen että jotain on pielessä.... keuhkossa.... melko pian siitä kun täytin 65.

... ja sen, tuon jälkeen alkoi tämä ukko muotoutumaan toiseksi, menetettyjen yöunien kautta, jopa painajaisten kautta yöllä, valveilla - kuoleman pelkoa, vaimo, talo, vaimoni tulevaisuus.... itsestäni ei ollut mitään väliä... voin jättää tämän hullun maailman ilman kiintymystä siihen ja sen arvoihin.... mutta ne muut jutut - laki mies testamenttiin - Mikkelistä ei löytynyt ja parin viikon odotus... hintaa ei kukaan antanut....

Ennen sitä, vielä uuden vuoden jälkeen kun vietin perheeni kanssa 65 v. päiviäni (01.01) kaikki oli OK ja ukolla kova meno päällä, uusia laitteita tullut / tulossa pajaani --- ja samalla mentiin tietämättä vauhdilla päin seinää... kevyet esteet sortuivat, meno jatkui, toki hidastettuna,,, tuli viipale kuvaus Mikkelissä, kirurgin vastaan otto ja se oli sitten menoa toisaalle tien haarautuman kautta kohti tuntematonta, sen vauhdin loppuminen ja siihen tuli sitten sellainen, lopullinen pysähtyminen, kuten meno päin kalliota....

Otsikoisin juttuni uudelleen:
Syöpäpotilaan masennus ja henkinen kriisi...

Sairaala, sen eri instanssit, osastot eivät huomioi sitä / sellaista alkuunkaan kuten oman kokemukseni mukaan leikkauksen jälkeisen ajan ( ja ennen sitä), fysioterapia leikkauksen jälkeen kuten henkinen kuntoutus. Ei Psykologia, ei sosiaalityöntekijää, ei edes pappia tai diakonissaa.

Seuraavan päivän ilmeet

Siellä ollaan kuten eläimet karsinoissaan ja sitten liukuhihnalla ja "teurastaja" (kirurgi) tekee työnsä ja merkkaa tehdyn vihkoonsa kuten Jehovan todistajat jokaisen käyntinsä.

Olen yrittänyt kirjoittaa kokemuksestani mutta aina olen kadottanut henkiset voimavarani, mitä olen kirjoittanut olen unohtanut.
Muisti pätkii, ongelmia on - mutta mitä niistä kun jonkun ajan jälkeen niitä ei enää muista.

Seuraavaksi, alla jotain jota kirjoitin jokunen viikko sitten (jääden keskeneräiseksi kun voimat ja "ymmärrys" katosi)- - - osa siitä "paperilla" - mitä en saanut alkuunkaan valmiiksi....

On käynyt niin että muutaman tunnin kuluttua kun mentiin nukkumaan saunomisesta ihmettelin miksi minulla on "yö asu" alla" - en muistanut että muutama tunti aiemmin meillä oli sauna.
Muisti pätkii - mutta saanko tähän ns. yhteiskunnan palveluiden apua? Ei todellakaan. Anteeksi - toki saan sitten kun minulla on seuraava vuosi tarkastus terveyskeskuksessa - tai ennen sitä seuraava syöpähoidon tarkastus heinäkuun alussa.
Entä ennen sitä?
Tilaa yksityioselle kallon kutistajalle aika.... kuten leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen.... josta KELA maksaa 8 €uroa ja asiakas € 53 tunnilta. Yhteiskunta viipaloi veronmaksajansa - yksityinen kuntouttaa ja ottaa rahat mitä saa....

PS. Alla valokuva omasta "kuntoutuksen tarpeesta ja terveyskeskus ohjaa yksityiselle ja KELA katsoo että 65v täyttänyt ei tarvitse leikkauksen jälkeistä kuntoutusta - ja mikäli sitä haluaa syystä tai toisesta he maksavat siitä €8/h. Potilas € 53.
------------

Sairaalasta ei saa mitään auttavaa terapiaa ennakkoon tai siellä ja sen jälkeen, ei mitään valmistautumisessa merkittävään leikkaukseen johon liittyy ns. kuoleman pelko, koko tuo ”psyykkinen, henkinen puoli” niin potilaalle kuten perheelle on täysin hunningolla - ikään kuin sellaiseen ei olisi mitään tarvetta.

Leikkaus toteutui sitten minulle ja olin siinä junassa kuten vaunut veturin perässä, alusta loppuun. Siitä kun taksi haki kotoa ja toi sitten viikon päästä kotiin.
Alku jutut, jotain lääkitystä, vaatteiden vaihto, tukisukkien "asentaminen", ja silleen.... rutiinia tekijöille vaan ei potilaalle.... Leikkaus sali jonne kävelin, sen muistan ja sitten herääminen - jossain…. olin hengissä…. mutta olenko samassa ulottuvuudessa, samassa maailman kaikkeudessa nyt herättyäni missä olin kun leikkaus alkoi?

Hoitajan ottama kuva puhelimellani. Noin 40 cm avaus.

Leikkauksen jälkeen on kipuja, kahdella eri rintamalla - leikkaus haava ja olkapää. Haava on pituudelta noin 40 cm.
Toinen kipu on henkinen - pikemminkin ahdistus -  ja kolmas kipu on tupakka, mutta se tuli vasta muutaman viikon kuluttua.
Ainakin 45 vuotta jatkuvaa tupakointia - sitä ei vain voi lopettaa tuosta vain - tiedän sen - kohta 3 kuukautta ilman röökiä - viikko ennen leikkausta ei yhtäkään savuketta, kuukausi toista ennen sitä vain harvoin. Leikkaus oli 31.01.2016. Nyt on 26.05.2016.
Olen miettinyt onko tämä todella sen arvoista että "tapan" itseni "henkisesti" 100% tupakoimattomuudella, tai sitten rajoittamalla "sätkät" muutamaan päivässä?
Tiedän että olen menettänyt ainakin 25% keuhkoistani.... siis hapen otto kyvystäni....
"Kaikki" - siis tietyt ovat iloisia että emme enää polta - hyvä heidän on iloita kun eivät ole koskaan polttaneet.
Huumeiden käyttäjille on vieroitushoidot ym. Meille ei mitään, ei edes minun kaltaisen operaation läpi käynneelle.

Palaan tähän tuonnempana uudelleen - omana aiheena.

En sano että haluan sytyttää seuraavan savukkeen - en todellakaan halua - eli tahdon - vaikka mieli tekisi, ja se vietti on olemassa hyvin voimakkaana. Niillä rahoilla mitä tupakkaan on mennyt voidaan maksaa kevyesti uuden auton kk maksut.
Sanon vain että tiedätte… se ei ole helppoa. Etenkin kun taustalla on yli 45 vuotta jatkuvaa sauhuttelua.

----------

Edellisen kirjoittaminen on ottanut voimille - 
JA olen siitä iloinen että olen saanut tämän tehdyksi! Se vain kertoo että olen "palautumassa" ....

Ensimmäinen kävely viikko leikkauksesta jonne voimat loppuivat

Tervehtyminen niin fyysisesti - kävely - liikkuminen - ja henkisesti - kuten tämän kirjoittaminen on ottanut voimille.
Ensimmäinen kävelyni oli noin 100 metriä ja takaisin - kirjoitukseni eivät jääneet "työpöydälle" kun niitä en kyennyt tekemään - kävely onnistui.

2 kuukautta ja nyt alkaa tuntumaan lupaavalta..... etenkin henkisesti jota tämä kirjoitukseni tuo esille.
Ja video joka lataantuu tänä yönä...

PS. En saanut nyt YouTuben videon linkkiä jonka tein tähän - tulee myöhemmin joten tässä nyt tämä.

Ja kenelle juttu ei avautunut: Meikäläisellä on ollut jonkin aikaa melkoinen masennus joka on vienyt voimavarat - ennen leikkausta ja etenkin sen jälkeen.
Siihen ei terveyskeskuksesta saa hoitoa.... enkä tiedä mistä sellaista saisi paitsi yksityiseltä...
Nimikkeellä "masennus" ei saa aikaa terveyskeskukseen - ja jos saa niin kuukausien, kuukausien uluttua.